Hyppää sisältöön

Teatteriretki Karstulaan 18.7.2026

Kesän ensimmäinen teatteriretki tehtiin Karstulaan Wanhat Wehkeet kesäteatteriin lauantaina 18.7.2026. Ennen esitystä saimme nauttia herkullisesta noutopöytäruokailusta. Tarjolla oli mm. porsaanfilettä talon kastikkeessa, perunoita, vihanneksia, salaattia yms. Jälkiruokana oli kahvi/tee ja keksiä.

Juse Venäläisen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä ”Vesku” kertoi suomalaisesta näyttelijästä, koomikosta ja laulajasta Vesa-Matti Loirista. Rooleissa nähtiin Jarkko Järvenpää, Jukka Paananen, Tarja Kultavuori, Heikki Lehisalo, Lotta Lassila, Tiina Lahtinen, Jari Huvila ja Markku Keski-Mäenpää sekä viihdeorkesterissa ”KLIFFAA HEI!” Markku Keski-Mäenpää, Justus Järvenpää, Jari Huvila ja Aleksi Marjomäki. Esitys oli hauska, viihdyttävä ja taidokkaasti tehty. Näyttelijät suoriutuivat rooleistaan upeasti. Katsomossa nähtiin myös Ilkka Vainio, joka lopuksi kävi kiittelemässä näyttelijöitä sekä yleisöä.

Tällä reissulla meitä aktiivisia eläkeläisiä oli mukana 46 henkilöä. Sää oli puolipilvinen ja lämmin. Sateeltakaan emme välttyneet, mutta sekään ei latistanut iloista tunnelmaa.

Kiitos kaikille mukana olleille! Toivottavasti viihdyitte ja nautitte tästä mahtavasta musiikkinäytelmästä!

Kiitos myös kuskillemme Esalle!